"Olen skeptinen luterilaisuuden tulevaisuuden suhteen Venäjällä"

April 13, 2018

Foto: Jussi Rytkönen/Kotimaa

 

Artikel, basierend auf einem langen Interview mit Jussi Rytkönen von Kotimaa über Religion im heutigen Russland und die Rolle des Christentums im kommunistischen Mittel- und Osteuropa.

 

 

Luterilaisten tulevaisuus Venäjällä sisältää muutoksia, kertoo saksalainen historioitsija Katharina Kunter. Hänen mukaansa maassa on kaksi historiallista luterilaista kirkkoa, saksalais- ja suomalaistaustainen.

– Olen kuitenkin aika skeptinen luterilaisuuden tulevaisuuden suhteen Venäjällä. Nämä kansalliset vähemmistöt ovat venäläistyneet. Olen itse tutkinut saksalaisten tilannetta. Useimmat heistä ovat muuttaneet esi-isiensä Saksaan. Seurakunnat Venäjällä taas ovat muuttuneet venäjänkielisiksi, Kunter toteaa.

Kunter on luennoinut kuluneen kevään aikana Helsingin yliopistossa Itä-Euroopan kylmän sodan ajan kirkkohistoriasta. Hän on erikoistunut Itä-Euroopan kirkkohistoriaan ja tutkinut kirkkohistoriaa Saksassa, Virossa ja Tanskassa. Hänen painopistealueensa on kristinuskon poliittinen ja sosiaalinen rooli vuoden 1945 jälkeen.

Hän arvioi tulevaisuutta ajatellen myös, että Venäjän luterilaiset kirkot ovat hyvin institutionalisoituneita verrattuina moniin protestanttisiin vapaisiin suuntiin, jotka näyttäytyvät paljon dynaamisempina vaihtoehtoina.

Vaikka venäläiset ovat enimmäkseen ortodokseja, Kunter muistuttaa jättiläisvaltion olevan moniuskontoinen. Ehkä kymmenesosa väestöstä on vähemmistökansallisuuksiin kuuluvia muslimeja. Lisäksi maassa on kohtalaisen suuria katolisia ja protestanttisia vähemmistöjä sekä muita uskontokuntia.

– Tämä tuo Venäjälle uskonnollista moninaisuutta.

Kunter toteaa Venäjällä olevan vaikeuksia uskonnonvapauden toteutumisessa. Valtio on säätänyt lakeja, joiden perusteella esimerkiksi Jehovan todistajien toiminta on käytännössä lakannut Venäjällä. Myös eräät protestanttiset vähemmistöt ovat entistä ahtaammalla.

Kunterin mielestä lännessä pitäisi pitää Venäjän uskonnonvapaustilannetta silmällä.

– Uskonnonvapauden pitäisi kuitenkin kuulua kaikille.

Lisäksi Venäjän demografinen ja uskonnollinen kartta elää. Maa on esimerkiksi vuosi vuodelta entistä maallistuneempi yhteiskunta.

– Vaikka Venäjän ortodoksisen kirkon asema on vahva, sen tilanne ei ole niin hyvä kuin usein luullaan. Esimerkiksi Pew research -instituutin mukaan ortodoksien määrä itse asiassa hiljalleen vähenee.

Kunter arvioi uskonnottomien ja uskonnollisesti välinpitämättömien määrän lisääntyvän Venäjällä. Lisäksi maan kasvava ja kaupungistuva keskiluokka, varsinkin yliopistoissa opiskelevat nuoret, tuo yhteiskuntaan uusia tuulia.

– Esimerkiksi monet tapaamani nuoret venäläiset tutkijat ovat hyvin vapaita. Mitä nuoret polvet ja maallikot mahtavatkaan ajatella ortodoksisesta valtakirkosta? He eivät ole samaa joukkoa kuin ortodoksisen kirkon hierarkit.

Länsimaiset kirkot ovat ekumeniassa yleensä tekemisissä lähinnä Venäjän ortodoksisen kirkon hierarkkien kanssa. Sen sijaan ortodoksiset maallikot jäävät länsimaisilta tarkkailijoilta katveeseen. Tämä vääristää Kunterin mukaan perspektiiviä.

– Tilanne on samankaltainen kuin kylmän sodan aikana, jolloin ekumeeninen liike oli liiaksi kiinni sosialistimaiden kirkkojen korkeassa johdossa.

Ekumeeninen liike ei arvostellut sosialistimaiden ihmisoikeusrikkomuksia

Suuret ekumeeniset maailmanjärjestöt arvioivat Kunterin mukaan kylmän sodan aikana itäeurooppalaisten kirkkojen johtajat vapaammiksi kuin he todellisuudessa olivat.

– Itäeurooppalaiset olivat toki usein karismaattisia ihmisiä, ja he halusivat tuoda osansa ekumeeniseen liikkeeseen. He edistivät samalla positiivisia ajatuksia koskien omia maitaan ja he toivat näitä ideoita ekumeenisiin keskusteluihin.

Kunterin mukaan käytännössä itäeurooppalaiset kirkonjohtajat joutuivat usein edistämään ja tukemaan maittensa sosialististen hallituksien politiikkaa kirkkojen kentillä.

Kylmän sodan vuosikymmeniin liittyi myös kolmannen maailman kirkkojen tuleminen ekumeeniseen liikkeeseen.

– Sosialististen maiden ja kolmannen maailman maiden kirkkojen johtajat löysivät ekumeenisessa liikkeessä toisensa sosialismin ideassa.

Itäeurooppalaiset maat olivat kylmän sodan aikana sosialistisia diktatuureja, joiden kansalaisilta ja kirkoilta puuttuivat monet vapaudet ja ihmisoikeudet, Kunter sanoo. Hänen mukaansa tämä kyllä tajuttiin esimerkiksi Kirkkojen maailmanneuvostossa, mutta se tai muutkaan ekumeeniset järjestöt eivät kovin äänekkäästi protestoineet tilanteen johdosta.

– Monilta läntisiltä kirkonmiehiltä ja ekumeenikoilta puuttui itäeurooppalaisten kokemus. Lisäksi monet heistä olivat itse kiinnostuneita demokraattisesta sosialismista ja rasisminvastaisuudesta. He eivät pohjimmiltaan ymmärtäneet Itä-Eurooppaa. Oli helpompaa olla kriittinen lännen omaa kolonialistista menneisyyttä kohtaan.

Kolmannesta maailmasta tulleet ekumeeniset vaikuttajat saattoivat hekin olla lähtökohtaisesti kriittisempiä läntisiä kapitalistisia yhteiskuntia ja niiden arvoja kuin sosialistisia yhteiskuntia kohtaan.

– Saatettiin ehkä ajatella, että kapitalistit eivät olleet kirkossakaan niin mukavia.

Myös itäeurooppalaisten äänivalta ekumeenisissa järjestöissä osaltaan vaikutti siihen, että ihmisoikeusrikkomuksiin puututtiin lähinnä silloin, jos niitä esiintyi kolmannessa maailmassa – vaikkapa Etelä-Afrikassa – tai lännessä.

Kunter kertoo esimerkiksi Euroopan kirkkojen konferenssin erään työryhmän myös miettineen, miten ihmisoikeudet ja sosialistinen yhteiskunta voitaisiin yhdistää.

– Oli näet olemassa sosialistiset ihmisoikeudet, mutta ne eivät olleet liberaaleja ihmisoikeuksia.

Tämä tietty yksipuolisuus järjestöjen intresseissä ja kannanotoissa johti Kunterin mukaan 1970-luvulle tultaessa siihen, että jotkut pettyivät itäeurooppalaisten tilanteen huomiotta jäämiseen.

Kunter: Kylmän sodan vaikutukset näkyvät yhä kirkkojen väleissä

Kylmän sodan ajan kirkkohistorian tutkijana Kunter arvioi myös nykytilannetta Itä-Euroopassa ja Venäjällä.

– Kaikesta huolimatta, kirkot idässä ehkä kutistuivat ja muuttuivat, mutta ne säilyivät. Yksityiset kristityt löysivät vaikeina aikoina uskoa ja turvaa pienissä yhteisöissä. Tätä ei ole vielä kovinkaan paljon tutkittu.

Lännen kirkot myös aloittivat kylmän sodan aikana ekumeenisia dialogeja idän ortodoksisten kirkkojen kanssa. Uusi vapaampi aika on nyttemmin muuttanut myös noiden keskustelujen ilmapiiriä. Silloin ennen dialogien teemana oli voittopuolisesti rauha.

– Kylmän sodan ajan dialogien aihepiireistä ja keskusteluista ei oikeastaan ole enää paljonkaan jäljellä. Ortodoksiset kirkot tahtovat nykyään keskustella opillisista kysymyksistä, Kunter sanoo.

Kylmän sodan ilmapiiri jakoi ekumeenista liikettä ja kirkkoja. Kunterin mukaan tämä on vieläkin aistittavissa Euroopassa.

– Kyllä se on muokannut kristittyjä ja heidän ajatteluaan. Se aiheutti myös jakolinjoja ekumeenikkojen välillä sekä poliittisen oikeiston ja vasemmiston välillä. Ylipäätään kristinuskon ja kommunismin välistä kuilua ei silloin voitu ratkaista. Eikä sitä voidakaan ratkaista, Katharina Kunter sanoo.

Lue Kotimaasta 12. huhtikuuta Katharina Kunterin haastattelu itäeurooppalaisten kirkkojen menneisyydestä.

Kuva: Jussi Rytkönen

 

Please reload

© 2019 Katharina Kunter   |   Impressum

  • Facebook - White Circle
  • Twitter - White Circle